LUKU 20. TÄHDET TUIKKIVAT TAIVAAN ALLA

Niin uskomatonta, kuin se onkin, on Kimalle päässyt kahteenkymppiin ja vieläkin porskuttaa! Ja koska tätä on mun mielestä syytä juhlia, valitsin mä aiheeksi sen, joka koskettaa, suututtaa ja satuttaa yhtälailla- nimittäin naiset ja naisten asema.

Tän kuluneen vuoden aikana on tullut paljon luettua eri medioista kodittomuudesta, meitä rääkkäävistä ilmoista ja ihmisarvon menetyksestä all together, ja siksi mä aloin jälleen miettimään sitä kurjaa, turvatonta ja surullista asiaa, jota naisten asemaksi kentällä kutsutaan.

Mun omalla kohdalla on käynyt siinä mielessä valtava tuuri, että mun vanhempien ovi on aina ollut auki kulloisestakin "tilanteesta" huolimatta. Mä olen aina ollut tervetullut - mikä on tosi hienoa - mutta samalla mä tunnen monta, joilla näin ei aina ole ollut.

Kun näitä juttuja sit lähtee pohtimaan, käynnistyy väkisinkin se kela, jota yleisesti ottaen pyrin olemaan ajattelematta. Vaikka mä kuinka olisinkin saanut yöpaikan silloin, kun sitä tarvitsin, ei se silti tarkoittanut sitä, että olisin ollut suojassa siltä kaikelta muulta, mitä kadut meille opettaa. Mitä on se kaikki, mitä valuutaksi lasketaan, ja kuinka paljon täytyy huumeita tehdä mieli, jotta on valmis sitä ylipäätään vakavissaan miettimään.

Jo pelkästään siksi, että n. 90% mun vähistä frendeistä on aina ollut miespuolisia, ajattelin mä jotenkin alkuun, että mun luonteva kyky solahtaa kundiporukkaan suojaisi mua monenlaiselta paskalta tulevaisuudessa.

Se ei siis tietenkään ollut mikään tietoinen ajatuslatu, vaan ennemminkin koin asian niin, että tisseistä ja nätistä naamasta huolimatta mä olin enemmän yksi heistä kuin mistään muusta. Mun oma ajatus oli siis se, että yksi kaikkien, ja kaikki yhden puolesta huolimatta siitä, oliko mulla päällä housut vai hame: mulle me oltiin kaikki samaa välittämättä siitä, miten me pukeuduttiin tai miltä me näytettiin.

Vaikka se mun omasta mielestä olikin täysin loogista, ei sekään illuusio kuitenkaan päässyt juurtumaan, ennen kun jo sain kylmää vettä niskaan. Ennen kaikkea mäkin olin hyödyke, palkinto ja koriste siinä, missä mikä tahansa muukin esine, eikä tavaralla ole arvoa, ellei siitä saa jotain vastineeksi.

Joo... Mä olin taiteillut jo koko siihenastisen elämäni luottaen niihin avuihin, joista ihmiset näytti pitävän, eikä se alkuun tuntunut kentälläkään mitenkään oudolta. Itse asiassa se saatu huomio tuntui pitkään virkistävältä tavalla, jota mun repaleinen, lähellä kuolemaa käynyt sielu tuntui tarvitsevan päästäkseen taas liikkeelle.

Joka tapauksessa se oli tietty lyhytaikainen onni, koska siinä samalla, kun mä toisaalta nautin tilanteesta, kasvoi mun sisällä yhtä aikaa huoli mun omasta kyvyttömyydestä sanoa EI. Mä tiesin, että jossain kohtaa sekin hetki tulisi, jona mä joutuisin joko epävarmana puolustamaan omaa oikeuttani kieltäytyä, tai sitten hymyilemään läpi häpeän selvitäkseni huomiseen.

Niin. Mä en halunnut tulla kohdelluksi tavalla, joka jätti meistä jokaiseen ne kilsansyvyiset arvet, mutta koska ainoa vaihtoehto olisi ollut pitää niitä omia puolia, kävi siinä liiankin usein niin, että päädyin puremaan tyynyä.

Vaikka mä itse koinkin olevani vain oma itseni, tuntui moni siinä ympärillä näkevän asian niin, että mun tarkoitus oli joko antaa tai johtaa tietoisesti harhaan. Siinä touhussa kiteytyi myös nopeasti se, mitä naisen tuli kentällä tietää, eikä töppäilyä katsottu hyvällä. Kentällä nainen on pelkästään omien avujensa summa, eikä älyllä harmi kyllä oo asian kanssa juurikaan tekemistä.

Right. Epäsäännöllisen säännöllisesti mäkin huomasin miettiväni, kuinka paljon helpompaa kaikki olisi ollut, kun vaan olisi kytkenyt aivot pois päältä sen iloiselta (vai tyhjältä?) näyttävän hymyn takana. Mitä fiksumpi, empaattisempi ja luottavaisempi sitä on tullessaan, sitä varmempaa on, että ne viimeisetkin ideat (niin hyvät kuin huonot) stumpataan kuin loppuunpalanut rööki viimeistään sitten, kun kulloinenkin "portinvartija" huikka heipat mennessään.

Liian harva ulkopuolinen todella tajuaa, kuinka paljon huomiokykyä, tilannetajua ja jopa viekkautta nainen tarvitsee pärjätäkseen siellä, missä kama, raha, kunnioitus (tai sen puute) ja tietty seksi muodostaa ainoan valuutan, jolla on katetta. Usein ulkopuoliset tuntuu ajattelevan, että työt loppuu siihen, kun pirit tai subut on saatu hommattua ja lakat myytyä, mutta käyttäjän elämä on jatkuvaa husaamista ja nuoralla tanssimista. Jos todella haluaa yöpaikan, on hyvinkin luultavaa, että niistä juuri hommatuista vedoista (ja paljon muustakin) luovutaan vielä moneen kertaan, ennen kuin aurinko valaisee Kallion kirkon uuden päivän alkamisen merkiksi.

Kentällä naisen asema on sitä kyseenalaisempi mitä enemmän sua halutaan... tai niin mä ajattelin. Toisaalta me ollaan periaatteessa sitä enemmän turvassa, mitä useampi meidät huomaa, mutta toisaalta se nuora, jolla me kävellään kapenee sitä mukaa, kun enemmän ihmisiä liittyy leikkiin. Tottakai jokainen kokee oman osansa eri tavalla ja eri näkövinkkelistä, mutta mun kokemus elämästä kentällä olisi surullinen ja hylätty näky kenen tahansa silmillä katsottuna. Jossain kohtaa jokainen kompastui siihen omaan addiktioonsa joutuen siten miettimään, mikä arvo mulla on, ja kuinka paljon vastinetta voin sillä saada.

Mä muistan hyvin sen yhden kesäisen päivän, kun me toisen naispuolisen käyttäjän kanssa suunnattiin Kurvin Lidliin tankkaamaan sen alkovarastoja puhuen siinä matkalla itsensä myymisestä ja siitä tietystä rajasta, jonka jokainen joko vetää tai jättää vetämättä.

Se tuntui kummalta jo vähän siinäkin mielessä, että niin surullinen keskustelu ylipäätään käytiin niin normisti siinä matkalla lähikauppaan. Se oli yhtä arkista jutustelua kuin vaikka pikkuserkun rippijuhlatkin, mutta ennen kaikkea se jäi mun mieleen siksi, että silloin mulle ekan kerran osoitettiin se kaapin paikka sanomalla, että "vaikka sä et ota rahaa, sä otat jotain muuta".

Ja tottahan se oli: vaikka mä en koskaan kirjaimellisesti myynyt itseäni, opetti vetäminen ja addiktio mulle sen, että jostakin täytyy välillä luopua, mikäli meinaa pysyä aineissa. Ei itku auta markkinoilla, ja silleen.

Joo... Kaikenlainen hyväksikäyttö leviää kentällä Koronaakin tehokkaammin. Ihmiset käyttää toisiaan siinä missä huumeitakin, ja inhottavin muoto oli mun mielestä se, kuinka ne kundit - joita mä alkuun pidin mun ystävinä - kärtti vuoroaan kuin kuvitellen, että se automaationa tippuisi syliin, kun vain jonottaisi tarpeeksi kauan.

Huumeet oli toki siinä kaiken keskiössä, mutta valtaa voi käyttää niin älyttömän monella eri tavalla... ja siinä, missä naiset on käypää valuuttaa on itsekunnioitus ja välittäminen harvinaisuuksia, joita saa vain kaukaa.

Huumeet on vieneet meiltä kaikilta jotain, ja periaatteessa se, mitä me tehdään asialle kertoo tosi paljon siitä, ketä me oikeesti ollaan. Rohkeus on sitä, kuinka sä kohtaat muita, ja olit sä sitten nainen tai jotain muuta, mitataan meidän kaikkien arvo jossain ihan muualla, kuin Kallion pimeillä kaduilla.

Jokainen joutuu kuitenkin jossain kohtaa katsomaan sinne peiliin ja kohtaamaan sen, mitä on tehnyt, antanut tapahtua tai sallinut katsomalla sivusta, ja sillä hetkellä tekosyyt lakkaa olemasta. Sillä hetkellä me voidaan valita, kohdataanko me se kaikki, vai jatketaanko esittämistä silläkin uhalla, että koko rakennettu korttitalo kaatuu.

Niin... siistiä on kuitenkin se, että oli ne arvet millaisia hyvänsä ja traumat kuinka painavia tahansa, on jokaisella meistä mahdollisuus kääntää se uusi sivu ja korjata ne menneet, jotka sai meidät kuseen yhä uudestaan ja uudestaan.

Mun itsenikin on välillä (usein) tosi vaikea tulla muiden mimmien kanssa toimeen, mutta jos me kaikki pysähdytään hetkeksi ja mietitään, kuinka paljon valjastamatonta voimaa meissä asuu, me voidaan oppia jakamaan se, mitä me ei muualta voida saada.

Pidetään toisemme turvassa ja lähellä. Jokaisella meistä on arvo, jota yksikään toinen ei ole oikeutettu määrittelemään, eikä mitään oo menetetty niin kauan, kun me kaaduttuamme noustaan taas seisomaan ja pyritään jatkamaan matkaa.

Naisissa asuu se voima, joka hehkuu loputtomana huolimatta siitä, kuka sen yrittää pyyhkäistä olemattomiin. 20. LUKU ON TEILLE, MEILLE JA NIILLE: SISKOILLE, VAIMOILLE, YSTÄVILLE JA MUUTEN UNOHDETUILLE <3

Ja: paljon onnea KIMALLE.FI!