LUKU 73. ALL PARTIES END, SO FUTURE IS... WHEN?

Kuinka moni on aloittanut oman uransa kutsumalla hommaa viihdekäytöksi? Käsi pystyyn kaverit, don't leave me hanging!

Aina puhutaan (ja nauretaan yhtälailla) sitä, että on ihan tosi mahdollista jäädä kertalaakista koukkuun - kuten allekirjoittaneelle(kin) pääsi käymään.

On ihan yhtä todellista humahtaa kerralla alas siitä kaninkolosta, kun lipua pikkuhiljaa omien sormien välistä kohti ojan pohjaa, mutta ihan yhtä yleistä se ei kyllä taida olla. Ajatuksia tästä?

Ainakin mun omiin havaintoihin nojaten olen tullut siihen tulokseen, että paljosti enemmän on niitä, jotka "ei ole riippuvaisia".

Eli niitä, jotka hivuttautuu viikonloppu viikonlopulta lähemmäs sitä määränpäätä, jonka olemassaolo kielletään ja etäisyys arvioidaan AINA väärin.

Selvää siis on, että valtava määrä potentiaalisia, (lähi)tulevaisuuden päihderiippuvaisia aloittaa uransa tekemällä osa-aikaista, viikonloppuihin painottuvaa hauskanpitoa.

He juhlii vain vähän ja lepuuttaa jo sunnuntaina… ja tietty tuhahtaa poikkeuksetta ja ivallisesti sille "sokealle päihdetyöntekijälle", joka tyhmyyttään väläyttää sitä mahdollisuutta, että lumipallo on jo kenties lähtenyt liikkeelle siellä mäen yläpäässä.

Sille kyseiselle pääkonttorille tulee hakemuksia laidasta laitaan ja valtavalla volyymilla… ja hakijoista kaikki palkataan.

Uraputki on jokaiselle auki… eikä tarvitse, kuin uhrata tulevat vuodet ja tunnelin päässä (vielä) kirkkaasti loistava tulevaisuus.

Kuinka monelle tää kuulostaa just siltä, että vetäisin just kukkahatun päähän ennen, kun avasin suuni ja rupesin maalaamaan moraalinvärisiä piruja kaikkien niiden seinille, joihin vain suinkin yletän?

Uskoisin nimittäin, että huomattava määrä ajattelee nyt siellä ruudun toisessa päässä, että "ei koske minua" ja siksi haluan olla avulias ja antaa oman näkemykseni asiaan: lue nyt perkele ja katso sitten tiukasti jalkojasi kysyen niiltä seuraavaa: mihin me ollaan menossa… ja missä on tämän tien pää.

Se kun ei nimittäin mene niin, että päihdeongelmaisen tunnistaa aina siitä, että kämmenet hikoaa ja silmät pyörii villisti päässä etsien aina sitä seuraavaa.

Päihdengelmainen ei ole aina joko sekaisin tai kipeä, kuin vesikauhuinen orava, eikä päihdeongelmainen todellakaan vietä aina laadullisesti epäilyttävää elämää psykoosin tuolla puolen.

Päihdeongelmainen kun ei aina ole riippuvainen aineista. Riippuvainen voi olla myös itse vetämisestä, eli juhlimisesta/ nollaamisesta/villeistä viikonlopuista/siitä hypestä, jota kukin kutsuu milloin miksikin.

Alkaako sulla kellot soida, kuulostaako edes etäisesti tutulta? Niin ajattelinkin.

Koska hyvin harva herää vaan yks aamu ja toteaa, että "perhana, mähän oon narkkari".

Paljon todenmukaisempi kuvaus tarinan etenemisestä (kliseineen kaikkineen) tulee tässä:

→ Olinpa kerran ulkona, jolloin tarjottiin, kieltäydyin, kokeilin sitten kumminkin ja salaa tykkäsinkin.

→ En kertonut tästä oikeastaan kenellekään, koska no: kyl sä tiiät. Ei sitä huudella kaikille, mut eihän se tippakaan oo mua tappanut.

→ Ei tullut vähään aikaan ajateltua koko asiaa, mut aina välillä kokeilin ja tykkäsin taas. Koska myös kaverit alkoi tykätä tai oli tykännyt jo ennen minua, tykättiin sit silloin tällöin iha porukalla.

→ Viikonloppusin oli siistiä tykätä vähän enemmän. Duuniin tartti kuitenkin kömpiä vasta maanantaiksi, joten saatoin hyvin tykätä perjantaina (ja sit välillä myös lauantaina) kun kuitenkin noudatin seitsemän päivän sääntöä ja pyhitin sunnuntain X-asentoon keskellä sänkyä.

→ Tykkäämisestä tuli sopiva lisä viikon lukkariin. Arkipäivät tehtiin elämää, viikonloppusin otettiin menevää. Kaikki oli sopivassa suhteessa toisiinsa.

→ Loppuviikon työpäiviksi lasketut torstait ja perjantai-aamut alkoi kuitenkin hävitä jonnekin alkuviikon ja viikonlopun väliin. Maanantai, tiistai ja ehkä vielä keskiviikkokin tahkottiin tulosta, mutta viimeistään ke-iltana alkoi aika liikkua pikakelauksella, ja perjantai tulikin yhtäkkiä vähän aiemmin: kohta tykättäisiin taas.

→ …mutta sinä viikonloppuna tykkääminen muuttuikin mahdottomaksi: Raumalla asuva äiti oli tohinoissaan rikkonut koko oikean kinttunsa, eikä tykkäämään pääsisi tällä kertaa. Oli lähdettävä taluttamaan äidin ruokaostoksia ja kantamaan äitiä, tykkäsin tai en.

→ Olihan se paskaa, mut ei siinä mitään. Raumasta päästiin eroon ja business as usual… mutta kun päästiin tiistaihin, alkoi hermo kiristyä niin, että safkiksella tuli täräytettyä totuus paikkaan, joka johti pomon luo katsomaan karttaa vihaisena… ja ihan toisesta suunnasta.

→ Jostain saatanan syystä himassakin kaikki tuntu tuijottavan kasvavaa pitäis-listaa silleen, et olis vaan voinu tuikata koko paskan tuleen ihan vaan sillä pienellä paatoksella, joka tuntui tekevän tuloaan tuolla äänihuulien tienoilla. Voi VITTU. Helpottiko? No kokeillaan hei uusiks, "kyl se siitä ku pistät vähän lisää tunnetta peliin", ohjaa se sängynjalka, joka just potkas sua varpaaseen. Kill me now.

→ Kun perjantai aamuna kello soi, on päällimmäinen ajatus sellainen, että tää painekattila alkaa olla valmis viheltämään. Kengät jalkaan, takki päälle, kyl se Bambikin uskalsi heikolle jäälle. Työpäivä on tuskaa, kaikkien naama kyrpii: ihan jo pelkästään siks täytyy ottaa frendit messiin ja lähteä sukeltamaan kohti tuopin pohjaa.

→ Duuni loppuu, ilta alkaa; homma helpottaa saman tien, kun korkki narahtaa ja tykätään porukalla siitä puhelimen näytön päältä.

Kun kerta kaverit päättää pöristä ja tykätä, on enemmän kuin ok pöristä vähän enemmän ja kovemmin nyt, kun viime viikonloppu kärsittiin Raumalla.

ilta jatkuu ja aamuksi vaihtuu… ja kun pääsee taas himaan, on olo hitosi iisimpi: tuntuu pää taas ehjältä, ja kämppäkin on näköjään megana siistimpi.

→ On valtakunnassa siis kaikki taas pelkää loistoa: unohtu jo kiristys… eikä tuomiokaan enää uhkaa roistoa. "Mikäköhän muuttui, mitä elämästä puuttui?" Miks kaikki oli niin hiton vaikeeta, miksei mikään tullu, ku apteekin lauteelta?

→ "No, se ja sama tuo kaiketi on… mut tykkättiin kyl kovaa, taisin hukata mun kohtalon".

🖤 THE END 🖤

No niin… so many words and such a big subject. Pysyitkö kuitenkin mukana?

Riippuvuus huijaa meistä jokaista tavalla tai toisella… ja ainoa kysymysmerkki tuleekin sen perään, että milloin tää kaikki todella tapahtuu.

Millä hetkellä vahinko tapahtuu… ja mä voin luvata sulle, että siinä kohtaa, kun olet valmis myöntämään asian, on 9 kertaa kymmenestä jo liian myöhäistä katua.

Sä olet jo riippuvainen… joten mitä teet nyt.

P.s. Hienoa on kuitenkin se, että olet jo löytänyt tiesi Kimalteeseen ja sitä kautta varmaankin jo huomannut epäilyksen siemeniä suhteessa omaan käyttöösi: peli ei siis ole menetetty.

On aika toimia ja ottaa selvää apua tarjoavista tahoista, joten kurvaa takaisin Kimalteen etusivulle ja scrollaa alas asti. Sä et oo yksin… eikä sun tarvitse taistella ilman apua 💖